Author Description

Puut humisivat pään päällä, koivun oksat notkistuivat tuulen mukana, mutta haavassa liikkuivat vain lehdet ja lepattivat alinomaa. Se alkoi näyttää Ellistä niin somalta, että hän unohti ikävänsä ja uhkansa ja jäi katselemaan, kuinka koivun oksat notkistuivat ja haavan lehdet lepattivat ja kuinka kaikki puut hiljaa huojuivat ja humisivat... Mikähän se oli noissa puissa, joka niin humisi, ja minkätähden lehdet lepattivat?... Ei tullut vastausta siihen, eikä sitä tarvittukaan... Mieli livahti muuanne... Onkohan paljon lehtiä puissa... yksi, kaksi, kolme, viisi... kymmenen... sata... kymmenen sataa... tuhatta... Ei hän enää viitsinyt, paljon näkyi olevan...! Voi, jos hän olisi edes lintu... tai olisi hänellä edes yksi siipi, niin lentäisi ylös tästä puiden tasalle... ja jos olisi käki, niin kukkuisi, ja kukkuisi koko päivän ja yön!... Se koivu oli niin korkea, paljon korkeampi kuin talo... saisi kukkua senkin latvassa, jos olisi siipi, jolla lentäisi... -Kun olisi aivan yksin, ettei ketään muita koko talossa, niin nousisi jotenkuten niin korkealle kuin puiden oksat ja kiipeäisi, kiipeäisi... oksalta oksalle... latvaan... ja pistäisi sieltä päänsä ulos oksien välitse tuolta... tältä puolen puun ja katselisi... olisi hiljaa hiiskumatta... eikäpä kukaan tietäisikään, kun tulisivat kotiin. Mutta ei hän huutaisikaan enää... ei, vaikka kuinka etsisivät. Ja olisi yötäkin puussa...