Author Description

Ote:...ainoastaan metsäni minulle vastasi, tämän oman maailmani ranta, tämä erämaani, täynnä omia ihmeitäni. Siinä elin aina siihen asti, kuin se sittemmin oli myöskin sinun. Sillä elimmehän uudelleen nekin ajat yhdessä, sinä tahdoit sen, sanoit tahtovasi päästä toverikseni siinäkin ajassani, tutustuaksesi silloiseenkin sieluuni- muistatko ne talvi-illat, kun luimme yhdessä kaikki ne kirjat, nyt kultakirjaisiin kansiin sidottuina-tuossahan ne ovat vieläkin! Oli torin varrella talo, rikkaan kauppaneuvoksen, ikkunat niin alhaalla, että voi nähdä kadulta sisään. Iltaisin paloi siellä aina lamppu pöydällä sohvan edessä. Sen yläpuolella seinällä oli tauluja: metsoja soitimella, teiriä metsäpolulla, tyyni lahdelma, jossa kellui vesilintuja, keskimäisenä seinällä suuri kotka, joka nosti ilmaan valkoista jänistä kaatuneen hongan alta. Joulun alla on siellä kerran taidenäyttely, kaikki mitä kaupungista on saatu kokoon, häveliäiden köyhien hyväksi. Mies kantaa neuvoksen portista yhtä ojokäsin päänsä päällä näyttelyyn, minä juoksen hänen jälessään, kurkistan alle, seuraan kouluun saakka, hän asettaa sen hetkeksi käytävään ja minä saan katsella sitä siinä, kunnes hän lähtee noutamaan toista ja minä seuraan mukana ja odotan portilla, reputan taas miehen jälessä ja saan taas nähdä, seuraten kuin nälkäinen leipäpalaa. Sillä tavalla minä saan nähdä kaikki taulut, jotka mies kantaa siitä talosta ja muista. Lopulta ne ovat kaikki rivissä, koulun käytävässä. On lupapäivä, siihen keräytyy muitakin poikia, mutta tulee myös joku herra ja ajaa meidät pois. Vaan minä olen nähnyt tarpeeksi sillä kertaa. Olen saanut silmätä uusin silmin entiseen maailmaani, erämaahani ja sen elämään. Minulle alkaa kaikki elää tauluina, sekä se, mitä senjälkeen näen, että varsinkin se, mitä olen ennen nähnyt-kurjet, kun ne ojentelevat kaulojaan, koikkivat ja lentävät-koirani, kun se...